sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kun elämä koettelee joku aina auttaa ♥

Ihme myllerrystä ilmassa, jotenkin kohdalleni on osunut viime päivinä erittäin epämukavia asioita ja ihmisiä. Paljon on hyvää myös ei siinä. Kovasti vaan jokin nyt testaa voimavarojani. Olen toistaiseksi pystynyt pitämään oman lippuni ylhäällä, tosin se on ollut tipahtamassa tässä ihan hiljan. Voimaa sain eilen kun keittiönlattilata löytyi sulka. Olin siivonut koko päivän ja sulka oli ilmestynyt matolle illalla. 


Uskon, että meillä on täällä suojelusenkeleitä meitä auttamassa. Se antaa voimaa jaksaa eteenpäin. Tämä sulka tuli minulle varmasti kohdassa, kun muuten olisin murtunut. Minua piti muistuttaa, että vielä on toivoa, älä luovuta, ihmiset purkavat sinuun vaan omaa pahaa oloaan. Olet täydellinen ja ihana, rakasta, niin sinua rakastetaan. Pahat ihmiset saivatkin heti minulta rakkautta roppakaupalla. Laitoin heille menemään hyviä ajatuksia ja halauksia.


Kaiken pahan keskellä koira on niin keskeisessä merkityksessä hyvinvointiini. Aina iloinen hännänheiluttaja laittaa ihmiset toiselle sijalle. Kuinka paljon meillä on eläimiltä opittavaa!


Hei jipikai jei ♥ Mitkä tossut ostin Tokmannilta. Eikö oo ihanat ♥ Piristivävät kivasti niin omaa, kun työkavereittenkin fiilistä ;) Pikkuiloja niin jaksaa paremmin. Täytyy myöntää, että haluaisin vaan viettää aikaani poissa ihmisten ilmoilta.... Pahaa oloa huokuu nyt ihan liikaa, olen saanut osakseni kummallisia ryöpsähdyksiä. Välillä olen jaksanut nauraa niille, toiset ovat jääneet vaivaamaan. Oma fiilis on vaan pidettävä niiden yläpuolella. Muuten vetävät mukanaan. Ja siihen en alistu! Se on meinaan menoa sitten jos niin kävisi. Mulla on olo, että iloisuuttani tarvitaan. Sellaiset ihmiset, jotka saavat minusta iloa ovat välillä sen varassa. Kun taas vihaajat vaan vihaavat. Saavat olla omissa oloissaan, molemmat ♥

Iloista itsenäisyyspäivää ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74