Tänäänkin upea ihana lenkkisää ja kas kuvaani on osunut jäniksen papanakin ;) No pitäähän se siinä olla kun maistuukin niin hyvälle (terkuin Kizmo ;).
Aurinko armas piristi säteillään, tuulen virettäkään ei ilmassa. Parasta!
Lenkillä tulee aina kelattua asioita, olen siitä varmaan täällä toitottanut kyllästymiseen asti. Tai kuka kyllästyy tai ei, oma valinta. Ja mistäs mä tiedän mitä kukakin ajattelee :) No kelaa sitä!
Olen postaillut alusta asti ruokajuttuja ja ravintotietämystä blogissani. En kuitenkaan määrittele tätä ruokablogiksi. Tämä blogi häärää fiiliksissä, joista kirjoittelen aina kun sille päälle osun. Ja kuten saan aina muistutuksia eri ihmisiltä, niin aikaahan minulla kuulema on. Ainakin yhtä paljon kuin kaikilla muillakin tallaajilla. Että miten sen 24 h sitten kukin käyttää, ei kuulu minulle. Ainakaan en siitä naputa jos osa menee minun mielestä "hukkaan" ;) Jokaisen oma elämä, jokaisen omat valinnat. Be my guest!
Takaisin ruoka- aiheeseen. Ruoka, tuo pakollinen pullamme jokapäiväisessä elämässämme. Ensimmäinen ammattini on ravitsemistyöntekijä, suomeksi suurtalouskokki. Sieltä ammennan dietti tietämystä, ravinto tietämystä ja ruoanvalmistus tietämystä tähänkin päivään. Ei ole mennyt oppi hukkaan. Miksi päädyin kokkikouluun? Kelasin sitä tänään lenkillä, en voinut välttyä pläjäykseltä ahdistusta ja menneeseen paluuta. No, kirjoittaminen auttaa. Eli haen tässä apua samalla :)
Amistoikäisenä olin jo huolehtinut itsestäni ala- aste ikäisestä asti. Koulusta tulin tyhjään kotiin aina kymmenen vuotiaaksi asti, jolloin sain oman koiran. Siitä lähtien hoidin omat, ja koiran eväät. Muistan sen aikaisia safkojani. Kaapissa oli yleensä HK:n sinistä ja kurkkua. Niitä pilkoin kippoon ja pistin menemään. Vieläkin muistissani on se rasva kitalaessa ;) Toinen favourite sabuska oli uunisipuli. Koska kaapissa oli yleensä tuon kyrsän ja kurkun lisäksi sipulia ja juustoa, niin kappas vaan. Nehän saa lämpimäksi ruoaksi uunissa, eli kuorittu sipuli pellille ja juustoa päälle. Näillä mentiin, tosin ei näin jälkikäteen ajateltuna paljon muuta voi tuon ikäiseltä vaatia :/ Eli kaikki lapsukaiset joiden eteen vanhemmat raatavat, arvostakaa sitä. Kaikilla ei asiat mene niin.
Takaisin ammatinvalintaan. Koska ylä-aste ikäisenä olin jo aika pihalla himakuvioista, niin ammatti piti saada äkkiä. Päätin ottaa lähimpänä sydäntä olevan asian. Koska en enää silloin halunnut asua kotona ja olin alaikäinen, niin sain taas kerran valinnallani päälleni taakan, jota tuskin jakskoin kantaa.... Kävin amistoa ja hoidin samalla suolistosyöpää sairastaa vaariani. Mummu kuoli sydänkohtaukseen aikaisemmin, joten vaari jäi yksin. Koska päivät olivat ihan kamalan raskaita (nytkin sydän hakkaa kun mietin tuota aikaa) niin viikonloput tuli vietettyä miehekkäässä kännissä. Näin mentiin eka amisto vuosi. Toiseen vuoteen sitten kuuluikin vaarin kuolema, mun yksin muutto ja kaupan päälle sain muutaman pahoinpitelyn (toisesta jäänyt arpi huuleen, toisesta sieluun, kolmannesta molemmat). Aikamoista draamaa. Valmistuin kuitenkin ja elämä jatkui. Draamalta ei ole voinut välttyä, se on ollut läsnä mun syntymästä asti. Hienosti olen kuitenkin oppinut jotain tästä kovasta koulusta. Tämä päivä ja tämä hetki ovat parasta mitä tiedän. Kiitos <3
Tää oli nyt niin rankkaa, että pala kerrallaan... Kiitos kun sain avautua. Ehkä kerron joskus lisää, ehkä en... Joskus tuntuu kun elämän kaareni on suoraan kauhuleffasta, nyt se on onneksi muuttunut rakkasleffaksi. Kiitos mun miehen <3 Kari on mun enkeli ja ilman häntä olisin kuollut. Kiitos Kari, kiitos kun saan kokea ja oppia kanssasi <3 <3 <3 <3
Pirteää pakkaspäivää rakkaat <3 Kiitos kun olet olemassa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74