perjantai 1. marraskuuta 2019

Kuulumisia pitkästä aikaa

Ajatus aktivoitua, miettiä taas kirjoittamista ja uusia tuulia. Se on lähtökohta, jolla näppäimistö alkoi jälleen napista :) Iloa sinne vaan silmillenne, täältä pesee <3

Kuinka ollakkaan, voisin kysyä kuulumisianne, koska se kiinnostaa. MUTTA, uskon, että suurin osa (toivottavasti ei kaikki) ovat lopettaneet blogin tilaamisen. Oma vika, jos hiljenee kirjoitus, hiljenee lukijatkin.

Usko uuteen kasvaa ja kiitos jos olet samaa mieltä. Kirjoittaminen on jäänyt nykyään aivan liian pieneen rooliin. Somemaailma on selailua, ei kirjoittelua. Ainakaan mulla.

Olkoot tämä nyt sellainen alkupamaus, jatkossa käsittelen taas itselle tärkeitä aiheita ja pohdintoja. Kiitos mukanaolosta <3

Terkuin Oikku

tiistai 13. kesäkuuta 2017

BalanceOil Raakasuklaa

Hei kaikki ihanat ruudun sillä puolella <3 pitkästä aikaa tulee postaus, mutta tässä tapauksessa hyvää todella kannatti odottaa! Sillä nyt lähtee niin moni asia tämän raakasuklaan myötä muuttumaan kehossa, että BOOM! Sormet syyhyten kirjoitan tätä eilen syntynyttä ideaani :) Koska menen elämässä terveys edellä, sisältää tämä kirjoitus paljon etuja juuri Sinun terveydelle. Mitäs etuja ne sitten ovat?

Raakasuklaa

Raakasuklaan terveyshyödyt ovat huikeat ja monelle jo nykyään arkipävää. Lyhyt briiffaus kuitenkin on aina tarpeen.

Raakasuklaan mineeralirikkaiden raaka-aineiden ravinteet ovat tallella, koska tuotetta ei kuumenneta. Raakasuklaa rakentuu raakakaakaosta, jonka voi käyttää kaakaovoina ja kaakaojauheena, puristettuna kaakaomassana, murskattuna kaakaopapuna tai käyttää näiden yhdistelmää.

Kaakaon kanssa raakasuklaassa käytetään yleisesti kylmäpuristettua kookosöljyä ja kaakaojauhetta.

Raakakaakao sisältää yli 1200 aktiivista ainesosaa ja sen painosta yli 10 % on antioksidantteja.

Mikä on sitten tämä BalanceOil, jota hoksasin lisää raakasuklaaseen!

BalanceOil

Huippu laadukas kalaöljy, johon on lisätty extra virgin oliiviöljyä estämään herkän kalaöljyn härskiintymisen. Tämä ihmeöljy, joksi sitä itse kutsun, auttaa saamaan nykypäivän vääristyneen omega 6:3 suhteen oikeaan suuntaan, eli minimoimaan haitallisen omega 6 rasvahapon vaikutuksia kehossamme. Tämä pahis omega 6 liukertelee elimistöömme mm. prosessoiduista elintervikkikkeista, margariinesta ja esim. perunalastuista. Mitä se sitten tekee kropassamme? Aiheuttaa tulehdustilan, joka taas pahimmillaan syö esimerkiksi immuniteettiasi! Tätä tilaa kutsutaan hiljaiseksi tulehdukseksi ja sen tekemä tuho voi olla peruuttamatonta.

Joten tadaa! Kuinka huippua onkaan yhdistää nämä kaksi uulalaata! Hyviä rasvahappoja ja tulehdukselle morot! Eikä tarvi irvistellä, maku on meinaan taivaallinen <3 <3 <3

Ohjeeseen, tästä tulee noin 20 konvehtia:

1/2 osaa kaakaovoita eli 20 muotilliseen 1,5 dl (käytin Foodinin)
1/2 osaa kookosöljyä eli samaan muottimäärään 1,5 dl (samaa merkkiä kun kaakaovoi)
Raakakaakaojauhetta tähän määrään noin 3 rkl (Foodin tässäkin)
Makeutukseen luomuhunajaa maun mukaan (maistele)
Luraus piparminttuaromia (ei pakollinen, mutta raikastaa ja terävöittää makua)
Aitoa vaniljaa maun mukaan
3 rkl BalanceOil kalaöljyä makuna appelsiini

Sekoittele massaa, kunnes kaikki ainekset ovat sulaneet. Muista, että seosta ei saa missään vaiheessa kuumentaa, löydät oikean sulatustahdin kun maltat mielesi. Tämän voi tehdä hillityssä vesihauteessa, mutta varovaisuutta ja kärsivällisyyttä!

Kun massa on sulaa, kippaa sitä pieniin muffinssivuokiin pieni kerros pohjalle ja jäähdytä jääkaapissa tai nopeammin pakkasessa. Valmista sillä aikaa suussa sulava täyte <3

Raakasuklaan täyte:

Mantelitahnaa 1,5 dl (käytin Foodinin)
4 rkl Chian siemeniä
Makeutukseen luomuhunajaa tai muuta haluamaasi esim. luomu agavesiirappi käy
3 rkl BalanceOil kalaöljyä

Sekoita tahna ja anna siementen turvota 5 min tahnassa. Jos käytät maapähkinävoita, jätä chian siemenet pois, koska voi on jo tarpeeksi "tiukkaa" valmiiksi. Maapähkinävoihin voi lisää hitusen mantelijauhoja, mutta vaan sen verran, että massa on käsiteltävää.

Ota raakasuklaa pohjat kylmästä, pyörittele täyte kaikkiin vuokiin, painele pohjalle, ja kippaa loppu raakasuuklaa täytteen päälle. Koristele vaikka kaakaoknibseillä tai haluamallasi tavalla, nauti ja ota hyvät rasvasi <3

Tässä vielä tästä superöljystä oiva blogikirjoitus!!! Suosittelen BalanceOilia sata lasissa ja kybällä <3 BalanceOil aloitustilanne testataan ainutlaatuisella testillä, jonka jälkeen öljyn vaikutukset todella näkyy konkreettisesti 4 kk käytön jälkeen otettavalla uusintatestillä. Kuka muu on näin sanojensa takana? Huippu tuote ja sen vaikutukset kyllä huomaa! Takaan ja alleviivaan, kokeile vaikka!!!





Ja HEI! Mikä on parempi treeniboostaus kun BalanceOil raakasuklaa hä!? Tätä huippuöljy BalanceOilia saa muuten mun kautta, paas koodii niin kohta olet sinäkin voideltu <3 nopein reitti: oikku74@gmail.com niin tulee lisäinfoa ja paljon rakkautta <3

Iloa ja raakasuklaata, love U!


torstai 16. helmikuuta 2017

Banaani- maapähkinävoikakku

💗 Heipparallaa herkkusuut!

Duunipaikkani naapuriin avattiin mahtava kuppila, Huutokonttori Kanttiini nimeltään. Käykääpä tutustumassa, huippu mesta!

Söin siellä eilen huikeeta kakkua, josta se ajatus lähtikin, että sitä lisää. Illalla oli treeneistä vapaapäivä, joten tuumasta toimeen. Tämä kakku syntyi sydämestä ja makunystyröistä 💋

Banaani- maapähkinäkakku (gluteeniton ohje)

3 dl kaurajauhoja (jauhoin itse blenderillä hiutaleista)
0,5 dl tattarijauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
50 g voita (käytin Gheetä)
1 dl kookossokeria
2 kypsää banaania
3 rkl sokeroimatonta maapähkinävoita
n. 2 reilua rkl kookoskermaa (noin 1 dl)
1 muna
(mantelilastuja)

Kuorrute

Jääkaappikylmää kookoskermaa (se kova osa, nesteen voi käyttää vaikka aamusmoothieen)
Maapähkinävoita maun mukaan
Aitoa vaniljaa
Kanelia
Merisuolaa
Hunajaa/ makeutta esim. vaahterasiirappia tms.

Laita edellisenä päivänä kookoskermapurkki jääkaappiin, tarvitset sitä kuorrutteeseen.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet sekaisin. Muusaa märät aineet sekaisin. Vatkaa muna kevyesti. Kääntele kaikki ainekset sekasin. Mantelilastut tuovat rakenteeseen purutuntumaa, myös pähkinärouhe käy. Taikinaan voi murentaa myös piparkakkuja! Paista kakkuna tai muffinsseina 20-30 min.

Laita kakku jäähtymään vaikka parvekkeelle. Valmista kuorrutus. Sekoita aineksista ihanan toffeemainen mössö ja pursota kylmälle kakulle. Säilytä kakku jääkaapissa.


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Helppo raakakakku

Sairasvuoteelta morot, kipeetä oloa helpottaa kakku ja mikäs muu kun terveellinen raakakakku. En muutenkaan syö epäterveellisesti, kipeänä terveellinen syöminen korostuu entisestään. Apuun on otettu myös hopeavesi ja otsonoitu oliiviöljy. Kaikki apu on tarpeen!

Sairaana ei jaksa tehdä mitään monen tunnin säätöjä, pikakakku sopii tähän siis oivallisesti. Tänä ohje käy myös Sinulle, joka saa yllärivieraita. Sanoisin, että tunnissa kakku on syömiskelpoinen. Pitemmistä puheitta ohjeeseen:

Pohja:

3dl kaurajauhoa luomu kaurahiutaleista (tein siis blenderissä)
0,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl agavesiirappia
2 rkl kookossokeria
4 rkl kookosöljyä
1tl kardemummaa
Ripaus ruususuolaa

Sekoita kuivat ainekset ja lisää kosteisiin. Laita leivinpaperi 20 cm vuokaan ja painele pohja siihen, laita pakkaseen odottamaan täytettä.

Täyte:

200 ml jääkaapissa koventunutta kookoskermaa
1-2 avocadoa
1 dl maustamatonta heraa
1 rkl kookosöljyä
0,5 dl agavesiirappia
0,5 dl hunajaa
1 tl kanelia
Ripaus ruususuolaa
Kourallinen cashewpähkinöitä (voi jättää poiskin)
0,5 dl raakakaakaojauhetta

Täyteen ainekset blenderiin ja hyrskyn myrskyn. Lisää tarvittaessa kookskerman nestettä. Laiton pohjan päälle mantelilastuja ja sitten vasta täytteen, halusin kakkuun rakennetta. Koristelun kakun luomulaatoisilla maissimuroilla ja kookospaloilla.



Maistuu vaikka glögin kanssa ❤️ Iloista joulun odotusta ❤️

maanantai 31. lokakuuta 2016

Iilimatohoidossa

Nyt on niin herkullinen aihe, että bloggarin hiljaisuus oli pakko rikkoa! Kävin hirudoterapiassa hoidattamassa kipeitä polviani tasan viikko sitten. Syy miksi ohjauduin hirudoterapiaan oli äkillinen polvivamma. Polveni alkoi turvota ja kerätä nestettä kolme viikkoa sitten. Ikinä ennen polvissani ei ole ollut mitään vikaa ja siksi hieman pelästyin reaktiota. Polveni ja niveleni ovat hyvin liikkuvaiset ja esim. syväkyykky on minulle luontainen ja helppo asento. Josain syystä kuitenkin siis polveni keräsi yhtäkkiä nestettä ja sitten se olikin niin tönkkö, että ei enää taipunut juuri yhtään. Lisänä oli ikävä paineen tuntu ja oikea ns. terve polveni kipeytyi kun klonkkasin sen varassa. Lääkärin diagnoosi oli, että polvi on taipunut jossain ja siksi alkanut kerää nestettä. Sain lääkkeeksi todella vahvat tulehduskipu lääkkeet, joita en pystynyt syömään kun kaksi päivää. Siksi aloin tutkia muita hoitokeinoja ja kuin tilauksesta eräs ystäväni huikkasi iilimatohoidosta! Ystäväni on hevosihminen ja eläinpiireissä iilimatoja käytetään moneen vaivaan. Tässä lyhykäisyydessään tämän vanhan hoitomuodon tiivistelmä:

Iilimatoa voidaan pitää farmaseuttisena minitehtaana joka erittää n. 120 erilaista lääkeainetta mm. hirudiini, estää veren hyytymistä ja avaa tukoksia, hyalyronihappo, sitoo vettä soluun ja solut voivat paremmin, destibilaasi, hajoittaa tukoksia, sitoo tukokset suonen seinään ja hajoittaa ne, origilaasi vaikuttaa lepääviin suoniin eli aktivoi ne ja vaikuttaa hiussuoniin, bdelliini ja engliini stimuloivat immuunijärjestelmää. Sillä on erittäin suuri merkitys patologisten prosessien ja tulehdusten ehkäisyssä. Juotikkaan syljen sisältämä hirudiini on tehokas luonnon oma antikoagulantti eli verenohennuslääke - aspriinin ja hepariinin “vastine".

Pelkästään tuon tekstin lukeminen vakuutti minut ja varasin heti ajan hirudoterapeutille. Itse toimenpide oli itselle hämmentävä, katsoin vasta jälkeenpäin kuvia hoidosta. Toimenpiteen aikana keskityin vaan juttelemaan hoitajan kanssa ja kuuntelemaan tarinoita näiden ihme tehtailijoiden suurenmoisesta työstä. Kuinka hienoa taas todeta, että luonto hoitaa <3 Näinhän se parhaimillaan menee! Tässä muutama kuva hoidosta :) Ja linkki videoon (ei herkimmille ;)


 


Hoidon aikana madot tekevät työtään noin 30 minuuttia. Sitten hirudoterapeutti irrottaa ne ja poistaa madon. Tämän jälkeen haavakohdat vuotavat aika voimakkaasti noin vuorokauden ajan. Siksi haavoihin laitettiin yöterveyssiteet ja teippaukset, koska verta siis kirjaimellisesti pulppuaa haavakohdasta. Mutta se vaihe on siis nopeasti ohi. Tänään hoidostani on kulunut viikko ja imukohdat ovat jo hyvää vauhtia parantuneet. Turvotus polvistani on häipynyt ja tänään tuntuu olevan ensimmäinen päivä kun voisin harkita varovasti kyykkyyn menemistä!

Voin siis lämpimästi suositella hoitoa ainakin nivelvaivoihin, johon itse hoidosta sain apua! Luultavasti en edes tarvitse toista hoitokertaa, koska nyt tuntuu niin hyvälle! Huippua!!!

Ihanaa viikkoa kaikille, iloa ja valoa marraskuisiin päiviin <3

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Helppo raakakakku




Todellista pikaruokaa, tämä raakakakku tulee nopeasti valmiiksi ja se ei sisällä pähkinää. Kokeilkaas 😀 on todella namia. Enempää jaarittelematta tässä ohje 🍰

https://instagram.com/p/BDgIpAHnBwZnb9JcX1AaVJsVq5y5GysaC2AsBU0/

Pohjaan tarvitset 1,5 dl kookoshiutaleita, 1rkl vettä, 5 taatelia ilman kiviä, 1 rkl kookosöljyä. Sekoita pohjan ainekset yleiskoneessa.

Painele pohja irtopohjavuokaan, jossa on leivinpaperi. Laita raakasuklaa sulamaan (käytin valmista massaa, muuten raakakaakaovoita ja raakkaakaota).

Laita pohja pakkaseen kovettumaan.

Täytteeseen tarvitset:

2 dl raakasuklaata
4 avocadoa
6 taatelia
1 banaani
3 cm tuoretta inkivääriä raasteena
1 luomusitruunan kuori raastettuna
Ripaus ruususuolaa
4 rkl hunajaa
1dl kookosmannaa

Miksaa ainekset hienoksi ja lisää lopussa raakasuklaa ja sekoita sekaisin. Laita koventuneen pohjan päälle ja laita pakkaseen. Kun kakku on jähmettynyt, koristele haluamallasi tavalla. Omaani laitoin ananasta, mulperimarjoja ja kookoshiutaleita 🍒🍏🍌🍉

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Pretty Point happihoito

Olen taistellut koko viikon influenssan kourissa, olo on tunkkainen ja suorastaan surkastunut. Jotain piristystä pitää saada ja varasin ajan kasvohoitoon ihanalle Sannalle <3 Pretty Pointtiin.

Hinnastoa selatessani en osannut päättää minkä hoidon ottaisin, Sanna kuitenkin ehdotti happihoitoa, joka kuulosti heti virkeeltä. Happihoito uudistaa soluja ja parantaa soluhengitystä, tuloksena kosteutettu ja elvytetty iho. Hoito maksaa 54 euroa ja nähtäväksi jää kuinka hyvin hoito tehoaa minun iholleni :) Tämä siis ei ole maksettu mainos, kysyin Sannalta, saanko kuitenkin kertoa hoidon tuloksista blogissani, ja tämä oli hänelle ok. Here we go!

 
Viihtyisissä tiloissa Vantaan Myyrmäessä oli helppo rentoutua. Ammattitaitoisissa käsissä hoito koostui ihon puhdistuksesta ja ihon hoitamisesta laadukkailla aineksilla.
 
 
 


Hoito kesti reilun tunnin ja ihosta tuli kuulas, puhdas ja virkistynyt. Vaikka iho puhdistettiin, niin illalla jo kaikki puhdistuksen merkit olivat poissa. Tänään, vajaa päivä hoidosta, ihoni on todella hyvän oloinen ja näköinen.
 
Sanna toivottaa kaikki asiakkaat sydämellisesti tervetulleiksi ja kun varaat Pretty Pointista hoidon, saat pienen yllätyksen lahjaksi!
 
Pretty Pointin Facebooksivuilla on kaikki hoidot ja hinnat kerrottu, itse varasin jo ajan seuraavaaan hoitoon, koska olen todella tyytyväinen palveluun ja hoitoon :)
 
Huikeeta laskiasta!