perjantai 31. toukokuuta 2013

Crossfit kuulumisia ja tätä päivää

Heippis, eilen oli viimeinen tuntini Crossfitissä tällä erää :( Voi kyynel, olisin halunnut jatkaa! Mutta mikään ei ole mahdotonta, uskon siihen, että kun jotain kovasti haluaa ja se on itselle hyväksi, sen myös saavuttaa. Niin kävi tämän käymäni kurssinkin suhteen! Että jatkoa siis seuraa ;)

Eilen oli kovin treeni ikinä :) NAM!


Repikää siitä =oD Tarkoitukseni on jatkaa näillä itsenäisesti salilla. Ei ole sitten lajia niin ikävä tulevina viikkoina. Onhan se vaan ihan eri juttu olla itse tunnilla asiakkaana kun vetää treeni itse. Saa keskittyä vaan tekemiseen ja joku piiskaa (siis itsen lisäksi ;).


Vasen räpylä otti vähän osumaa, mutta onneksi rystysten känsät ei revenneet tällä kertaa. Se on hieman kivuliasta ja vammauttaa useaksi päiväksi. 

Tänä aamuna menin sitten voittamaani D- vitamiini mittaukseen. Reilun viikon päästä saan tulokset. Kiva tietää omat arvot ja jatkossa vitamiinin annostuksen. 


Piti mennä verinäytteen päälle luovuttamaan verta (samasta reijästä nääs), mutta eilinen treeni oli rankka ja se tuntuu vielä tänäänkin. Tuntui muuten yölläkin, kyljen kääntäminen sattui joka paikkaan :) Ihanaa! Pyhitin päivän siis palautumiselle. Kampissa ollessa oli pakko piipahtaa Ruohonjuureen. Ostin sieltä palautumiseen kookosvettä.


Palautumisjuomana parasta. Sen lisäksi puhdistava ja nesteyttävä vaikutus, jes.


Mukaan tarttui myös ekopesuainetta. Ei kuormita ympäristöä eikä sisällä kemikaaleja. Ihanteellinen puhdistus- suihke ja tehokas! 


Jotenkin eksyin samassa kaupassa myös lemmikkihyllylle. Ostin pientä pentunappulaa makupaloiksi. Luomukamaa ja pinserilapsi tykkää <3 Kätevän kokoisia myös touhupalloon->! 


Aurinkoista viikonloppua rakkahat! 


keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Eilen Crossfitissä

Eilen oli hyvä treeni, taas oppi uutta ja ylitin itseni. Tänään on vähän lihakset pipinä, mutta TYKKÄÄN! Huippu kiitollinen kun saan tehdä tätä. Torstaina viimenen tunti.

Valakyykky 5 x, vatsat roikkuen 10 x. Näitä 5 kierrosta.

Kuva täältä.


Lisää settiä :)

Etukyykky 5x , Etuheilautus kuulalla 10 x, hbr (kädet ja jalat suorina lattialla keinumista) 15 x ja 5 kierrosta.

Kuva täältä.


Loppuun vielä leuanvetoja ja lattiapunnerruksia. Eka kiekka 1 leuka ja 10 punnerrusta. Sitten 2 leukaa ja 9 punnerrusta jen. Kunnes tehtiin 1 leuka ja 10 punnerrusta.

I-H-A-N-A-A! Rintalihat hellänä! Tykkään nam, kiitos!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Aamun smoothieni

Huomenta päivää, tänään aikaisemmin surahti blenderiin seuraavaa:

Kuppi suomalaisia marjoja
Kuppi varsiselleriä
1 banaani
Chia siemeniä
Suma jauhetta
Maitohappobakteeri kapseli
Viherjauhetta (vehnänorasjauhetta, ohranorasjauhetta, chroellaa, spirulinaa)
Tyrnirouhetta
Nokkosjauhetta
Proteiinijauhetta




Sain eilen pyynnön kertoa detox vaikutteisista aineksista, joita voi laittaa smoothieen. Tässä listaus joita itse käytän, en avannut jokaista, vaan linkitin jokaiseen sivuston:


Näitä käytän itse pääasiassa, vaihtelevasti (kannattaa välillä vaihdella ja pitää taukoja) myös tästä tuotevalikoimasta käytän kaikkia fiiliksen ja kietokulun mukaan. 

Iloista tiistaita, tänään saan taas Crossfittaa <3 <3 <3 <3 <3 Ihquu!!! Kiitos siitä!



maanantai 27. toukokuuta 2013

Äijämättöö

Eilen mietin kaupassa mikä on halpaa ja hyvää. Päädyin ostamaan perunoita (alle euron kilo) ja miehelleni A-luokan chilimakkaraa (1,99 e). Itselleni ostin seitiä (pari egee). Tein itsetehdyt makkaraperunat miehelleni ja itselle seitiä ja eilistä bataattia. Noihin makkaraperunoihin laitoin vielä kesäkurpitsaa ettei mene ihan mäkeen ;) ;)


Lisäksi salaattia reilu kulho, sitä söinkin kaksi isoa lautasta ja vaan vähän pääruokaa. 

Jos tekee mieli makkaraperunoita, niin kannattaa tehdä ne itse. Tietää mitä syö. Yhden annoksen tietoja: 862 Cal, rasvaa 53,16g, 30,97 proteiinia, Hh 67,35g. 

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

D- vitamiini mittauksen ja vuoden D- vitamiinejen voittaja

Arvonta suoritettu osallistujien kesken!




Ja onnellinen voittaja ->


Nimimerkillä "Mie Vaan" voitti itselleen D- vitamiinin mittauksen ja vuoden vitskut :) Onnittelut! Sinuun otetaan lähipäivinä yhteyttä mittauksen suorittamiseksi lähimmällä terveysasemallasi ja vitamiinit saat postin avulla kotiin :)

Onnea vielä ja iloisia kesäpäiviä <3

Pihatalkoissa

Meidän taloyhtiössä oli eilen pihatalkoot. Kiva tapa tutustua naapuriehin ja jutella niitä näitä. Turhaan pihatalkoita parjataan ja vältellään. Siellä on mukavaa seuraa, uusia ihmisiä ja pientä purtavaa ja palanpainiketta. Lisäksi saa hyötyliikuntaa. Haravointi ja lakaisu on erittäin keskivartalopainotteista jos vaan pitää ryhdin ja imee napaa selkärankaan. Olkapäät saa myös treeniä. Kannattaa muuttaa otetta ja suuntaa aina välillä. Haastetta koordinaatiolle.


Pari tuntia tuli huhkittua. Sitten hain koiruuden mukaan ja toiset pari tuntia meni jutustellessa ja muutaman olusen merkeissä. Pentu sai ekan makkaranpalan ja se oli kovin herkullista :) Olipas mukavat talkoot. Opin paljon uutta, sää oli ihan paras, ulkona tekeminen on aina kivaa ja ihmisten kanssa juttelu on antoisaa. Kiitos talkooväelle ja järjestäjille :) Syksyllä uudestaan!

P.S. tänään loppuu D-vitamiini kisa. Klo 12 kisa menee kiinni joten vielä ehtii osallistumaan!


perjantai 24. toukokuuta 2013

Pinserin keikkaperjantai

Torstaina Kizmo pinseri täytti 13 vk ja tänään käytiin ekassa rokotuksessa. Dösällä mentiin taas. Kizmo on tottunut autoilija :) Oli tarkoitus käydä ensin postissa asioilla. Postin setä kuitenkin ajoi meidät pois. Postiin ei saanutkaan viedä koiria :( Mentiin sitten nuuskuttelemaan uusia kulmia ja käveltiin ennen rokotusta pitkin nurtseja. Kizmo köpötteli häntä pystyssä ja tutkiskeli mestoja. Se on niin reipas poika, johtunee osin siitä, että ollaan käyty jo hänen ikäänsä monessa eri paikassa. 

Linja- autossa on tunnelmaa <3


Kukkuu ;)

Itse lääkärikeikka meni ihan putkeen! Sisään astuessamme Kizmo ihmetteli hajua ensin. No ihmekkö tuo :) Sitten nostin hänet vaakaan, tyyppi painoi 9,5 kg. Aika iso poika jo :) Sisään mennessämme Kizmo tutki paikkoja uteliaasti ja häntä pystyssä. Ei merkkiäkään mistään arkuudesta tai pelosta! Jes! Tiedot annettuamme päästiin hoitohuoneeseen. Nostin Kizmon hoitopöydälle ja lääkäri tutki korvat, hampaat ja kuunteli sydämen. Lääkäri sai Kizmolta paljon pusuja <3 Pöydällä olo sujui luonnollisesti ja pelotta, olemmehan kiipeilleet vaikka ja mihin. Olin todella ylpeä Kizmosta. Sitten lääkäri heitti pöydälle nameja ja ruuttasi piikin niskaan. Tilanne oli hetkessä ohi ja koiruus ei todellakaan huomannut mitään. Mässytti vaan namejaan ja heilutti häntää. Lääkäri antoi huippu kehut koiralle. Mainitsi, että on hyvän luontonen ja ystävällinen otus :) No niinhän Kizmo onkin :) Jes, hyvillä mielin lähdettiin dösällä himaan. Virtaa tuntuu riittävän, saatiin mennä pikku levon jälkeen metsään leikkimään ja opettelemaan istumista, seisomista ja maahanmenoa. 

Riemuntaita ja ihanaa viikonloppua <3

Crossfit torstai

Tunti aloitettiin lämmittelemällä maastavedolla. Sen jälkeen käytiin ekan setin liikkeet läpi.

5 maastavetoa tangolla (oma paino), 10 pallokyykkyä (kasikiloisella), 10 etuheilautus (22 kilosella) Tätä settiä vedettiin 5 kierrosta. Tuli hiki ;)

Kuva täältä.

Homma jatkuu...

5 korokehyppyä, 10 ojentajaa (tein kahden penkin päällä), 10 kuulakyykkyä (kahdella kymppikiloisella) ja 10 kuulatyöntöä (tein kahdella kasikiloisella. Tätä veivattiin 10 min ilman taukoja <3 Hauska huomio ehkä noin puolivälissä, iho meni kananlihalle, varsinkin päänahka! Hiki valui korvakäytäviin ja silmiin. Välillä tuntui, että happi loppuu. Sitkeesti jatkoin.

Kuva täältä.

Ei kait siinä muuta tuumannu tunnin päätteeks, kun että ihanaa <3 Mun laji! Ihan huippua, nautin täysillä kaikki tunnit! Kaksi tuntia ensi viikolla enää jäljellä. Olen niin kiitollinen, että löysin lajini. Vaikkakin se varmaan jää ainakin tällä kertaa tähän kuukauden puristukseen.


torstai 23. toukokuuta 2013

Sadepäivänä koiran kanssa

Kun sataa, niin ainakin pinserin pentu kaipaa muuta toimintaa, kun ulkona värjöttelyä. Matalapaine ehkä vaikutti pikkuiseen aamulla. Hän nukkui monta tuntia aamutoimien jälkeen. Herättyään hän sai naksutin koulutusta. Opeteltiin myös perus istumista, maahan menoa ja seisomista. Ulkona käytiin ja opeteltiin luoksetuloa ja seuraamista. Katsekontaktista hän saa aina super kehut. Maanantaina pentu sai uudet valjaat. Ovat niin paljon mukavammat kuin panta. Perjantaina mennään rokotuksiin. Se onkin taas meille uusi paikka. Ja dösällä mennään :-)


Sadepäivän aktivointiin kuulu myös Kongi, jonka voi täyttää vaikka jauhelihalla. Toinen hyvä on kunnon luu. 


Nam, mutsin housut saa kyytiä ;)

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Tehdään hyvää

Eevi kirjoitti blogissaan yhteishyvästä. Haluaisinkin haastaa lukijat kirjoittamaan Eeville ja kirjoituksessa vastaamaan halutessaan seuraaviin kysymyksiin:


Millaisia haasteita olet kohdannut ja kerro tarinaasi kuinka selviydyit?
Millaiset oivallukset ovat auttaneet sinua elämässä eteenpäin?
Jos saisit kertoa vastasyntyneelle 3 elämän ohjetta, mitä ne olisivat?
Mikä sai sinut uskomaan unelmiisi?
Mikä sai sinut olemaan antamatta valtaa epäröinnille?
Millaiset asiat/ ajatukset / tms. auttavat sinua tänä päivänä rentoutumaan ja jättämään murheet taaksesi?
Millaisia ohjeita antaisit tämän hetkisellä tietoisuudellasi ja hänelle, joka käy läpi ehkä saman kaltaisia asioita?



Cubeni mun

Hain eilen rakkaan maasturini huollosta. Tällä olis tarkoitus vetästä triathlon fillariosuus elokuussa.

Aurinkoista pyöräilykesää <3

torstai 16. toukokuuta 2013

ASICS® Gel - Noosa Tri 7

Sain eilen uudet juoksulenkkarit, kiitos äiti <3


Ihastuin näihin Asicsiin värin takia. Lisäplussaa tuo pronaatiotuki ja keveys :)

Tuotetiedot: Asics Gel-Noosa TRI 7 tarjoaa värikkyyden lisäksi keveyttä, maksimaalista hengittävyyttä, sekä suorituskykyistä vakaata askellusta. Erittäin kevyt kilpajuoksukenkä, joka on nimetty Australian Noosa-triathlon kisojen mukaan. Kenkä soveltuu erinomaisesti marathon- ja triathlon-kisakäyttöön.

Kuinka ollakkaan, eilen vahvistui myös Helsinki City Triahlon, Kuulakuiskaaja teamin joukkueen osallistuminen. Olen ollut triahlon kisoissa töissä viime vuonna ja ihastuin lajiin :) Uinti ei ole tietyistä syistä oikeen minun laji. Siksi ajattelinkin, etten voi osallistua kisaan. Kunnes tajusin tässä, että ainahan voin kerää joukkueen. Joukkueena jokainen osallistuja suorittaa oman osuutensa kisassa. Eilen tosiaan vahvistui kolmen naisen joukkueemme! Jes, sinne sitten kaikki kannustamaan!!!!



Aika hauska, että ostin triahlon lenkkarit sattumalta. Juoksulenkkareina ne tilasin, mutta laajemmin tutkiessani löysin triahlon ominaisuudet. Täytyy sanoa, että eilen kun juoksin ekaa kertaa näillä, niin oli kuin mulle tehty! Ihan parasta! Koska viimeksi olet itse tilannut netistä jalkineet, jotka sopivat suorilta?




keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Onnenpäivää

Ihanaa keskiviikkoa! Aurinko paistaa ja mieli hymyilee! Sielu myhäilee ja ilo kuplii.

Anna sen tulla ja kutitella, asenne on valinta. Joka ikinen päivä <3 Love U 2!

Aikamoista tajunnanvirtaa kun seuraa tuota ihanaa koiranpentua, jonka sain reilu viikko sitten. Onnellisuus ei ole sen kummempaa kun nuuskia kukkasia, aistia ääniä ja tuntea paijausta. Ihanaa kun eläin vaistoaa ja ottaa energiaa vastaan. Juuri sellaisena kun sen hänelle antaa. Kun energiasi on hyvää, saat koiralta lempeyttä. Saat luottamusta ja kunnioitusta. Olet sen arvoinen, sen saa vaan ansaitsemalla. Mahtavan palkitsevaa, suora linja omalle antamiselle <3

Mikä sinua palkitsee? Olisiko aika pysähtyä ja lopettaa omaisuudella haaliminen ja sen seuraavan asian ostaminen. Vähempi on enemmän. Ole onnellinen ja aisti. Huippua kun oivaltaa elämän tärkeysjärjestyksen. Millä oikeasti on väliä? Sillä, ainakin itsellä, että on terve ja saa tuntea, kokea ja olla läsnä. Kuunnella ja olla hiljaa, kunnioittaa jokaista ja ottaa jokaisen opettajana. Iso hali jokaiselle, kiitos Teille! Kiitollisuus ja onnellisuus lähtee sisältä ja tulee ulos <3


Rento ruokalepo, kuinka ihailtavan ihanaa <3 kiitos koiruus muistutuksesta. Olemme täällä oppimassa ja yksi oppi on lepää! Hautaan niin sanotusti kerkeää hitaamminkin ja mitään materiaa täältä et saa mukaasi. Kiitos kun saan olla tässä onnellisessa tilassa, jossa eletään niukasti ja rakkaus rinnassa <3 Kiitos, kiitos, kiitos <3


tiistai 14. toukokuuta 2013

Kaunista tiistaita!

Ihana ilma, lämmin ja aurinko paistaa! Ei voi olla parempaa <3 Kiitos linnunlaulun ja kukkasten <3 Vihreän ruohon ja heinänversojen <3

Parit onnistuneet ulkoilutukset pinserilapsen kanssa. Tämähän siis tarkoittaa sitä, että hädät on suorititettu 90% ulos tänään :) Hyvä Kizmo <3


Tässä tulos kioski käynnin jälkeen :) Käytiin pikkuisen kanssa lataamassa matkakortti, että pääsen illalla Crossfittiin. Hyvillä mielin voin jättää toisen yksin! Sen verran hienosti hän osaa jo jäädä. Olen todella ylpeä pikkuisesta. Hän on niin taitava! Sunnuntaina pentuleikkitunnilla ylitti kaikki odotukset. Menimme leikkitilaan ja siellä oli kolme muuta pentua. Pennut piti irroittaa pannoista ja hihnoista ja sitli pitää kontakti. Ajattelin ennen pannan ottoa, että kävi miten kävi. Kokeillaan ainakin. Mutta Kizmo tapitti minua isoilla silmillään ja käskytin istumaan, menemään maahan ja odottamaan. Hän totteli ja sai paljon kananpaloja. Lopulta pennut alkoivat hääräämään lattialla ja annoin Kizmollekkin "vapaa" käskyn. Sitten mentiinkin hulinalla huonetta ympäri kieli pitkällä! Välillä piti ottaa koiraan kontaktia ja rauhoittaa tilannetta esim. istumalla. Tämäkin onnistui meiltä joka kerta! Vähänkö huippua!

Kizmon kanssa muuten mentiin kouluun dösällä mennen tullen. Aika mahtava poika kun osaa istua kuumassa dösässä nätisti vaikka ikää on 11 viikkoa! Wau!

Tänään söin pitkästä aikaa silliä! Nam, onneksi kaapissa oli purnukka. Aivan yliveto keitettyjen skiguleitten kanssa :)


Lautasella munien, sillin, tomaatin, salaatin ja kurkun lisäksi uunijuureksia ja persiljaa. Vieressä pöhisee pakuritee. Pitää keitellä taas pitkästä aikaa tehojuomaa :)

Aurinkoa ja iloa tiistaihin <3 Isot halit ja onnenpotkut <3

lauantai 11. toukokuuta 2013

Pinseri pläjäys

Pikku pinseri pentuni, Kizmo, täytti 11 viikkoa ja on ollut nyt meillä viikon. Siihen mahtuu kaikenlaista tekemistä. Eilen käytiin taas dösäreissulla ja Horzessa ostoksilla. Myyjät ja asiakkaat olivat ihan sekaisin Kizmosta ;) Poika sai paljon rapsutuksia ja lellittelyä <3


Vaikka koira ei ole saanut ekoja rokotuksia, niin sen voi viedä vaikka mihkä! Pennun suoja kestää sinne 12 viikkoiseksi asti emän kautta. Älä suotta odota, vaan vie pentu tutustumaan eri tilanteisiin, lapsiin ja luotettaviin koiriin :)


Huomenna menemme pentuleikkitunnille. Siellä tapaamme muita samanikäisiä pentuja ja saamme taas uusia kokemuksia. Tähän asti ollaan harjoiteltu istumista, odottamista, tassun antoa ja luoksetuloa. Naksutinkoulutus käynnistyi päivästä 1. Palkitsemista ja määrätietoisuutta niin hyvä tulee :)


torstai 9. toukokuuta 2013

"Kanakas" ja painonpudotusta

Kanakas tarkoittaa munakasta, toi kanakas oli käytössä yläasteella köksän tunneilla :)

Olen jo jonkin aikaa merkkaillut painoani ja syömisiäni Fatsecret:iin. Aikaisempi postaus aiheesta. Tänään kun taas merkkailin juttuja sinne, niin huomasin vaaka lukeman olevan 8 kg vähemmän kun vielä joku aika sitten. Ajattelin itsekseni, että oho. Tämä tuli täytenä yllätyksenä. En olis sitä huomannutkaan, ellen merkkailisi kaikkea tohon sovellukseen! Mikään ei ole kuitenkaan esim. vaatteissa muuttunut, samat käy.

Tällä safkalla mentiin tänään, illalla sit taas Crossfittii <3




Helatorstain superjuoma

Huomenta! Moni lepäilee tänään ansaitusti. Lepo on aina ansaittua ja yhtä tärkeää kun ravinto, vesi tai liikunta. Hyvin levänneenä jaksaa paremmin, elimistö niin sanotusti lataantuu.

Meidän aamu täällä alkoi Kizmon kanssa 05.15 aamu- ulkoilulla. Ei pikkukoira pelännyt pientä vesisadetta. Taisi olla hänen ensimmäinen sellainen <3 Eilen pikkuinen oli kuulatunnillani, harmi kun ei tullut otettua kuvia.

Tänään blenderiin sujahti seuraavanlainen sekoitus. Aika samoissa nää ainekset pyörii, kun pussukat loppuu, pitää vaihtaa koostumusta. Oletteko muuten kuulleet, että Macalla saisi kasvatettua naisellisia muotoja? Kannattaa siis ainakin kokeilla, kaupanpäälle saa lisäenergiaa ja adaptogeeninä maca tukee munuaisten toimintaa. Eli smoothieni tänään: kotimaisia marjoja, banaani, suodatettua vettä, maitohappobakteeria, beta-alanine, arginiini, viherjauhe, nokkonen, maca, tyrnimehu, puolikas sitruunan mehu (koskakohan muuten sitruunasta kehitetään siemennetön versio niin kuin melonista, hih), lupiinijauhe, mehiläisen siitepöly, msm, porkkanasose ja heraproteiini.



Samalla voi rouskia pähkinäsekoitusta jossa on gojimarjoja ja rusinoita. Olkoon päivänne onnistunut ja onnellinen <3


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tärkeä D- vitamiini ja ARVONTAA!!!

Suomalaiset eivät saa ruokavaliostaan riittävästi D-vitamiinia, joten D- vitamiinin saanti on hyvä varmistaa vitamiinivalmisteilla. D-vitamiinia tarvitaan luuston ja lihastoiminnan ylläpitoon. D-vitamiini auttaa myös ylläpitämään immuunijärjestelmän toimintaa. Vain 57 prosenttia suomalaisista käyttää D-vitamiinivalmisteita, vaikka D-vitamiinin saanti on Suomessa alle suositusten. 

Minisun Mango on uusi, hedelmäisen raikas D-vitamiinivalmiste suositusten mukaisen D-vitamiinin saannin varmistamiseen. 
Mangon maku on peräisin luontaisisaaromista.

Nyt arvon kaikkien lukijoiden kesken vuoden Minisun Mango D-vitamiinivalmisteet sekä D-vitamiinimittauksen. Kisaan voi osallistua ainoastaan Suomessa asuva henkilö, jotta saamme järjestettyä D-vitamiinimittauksen. D-vitamiinimittaus tehdään mittaamalla veren seerumin kalsidiolipitoisuus, joka kuvaa vitamiinin saannin riittävyyttä. D-vitamiinimittaukset järjestetään kotipaikkakunnallasi tai lähipaikkakunnalla sellaisella lääkäriasemalla, joka järjestää mittauksia.



Tykkää Onnen Oikuista Facebookissa (klikkaa tuosta vierestä Tykkää) ja liity mielellään postituslistalleni :)  Lisäksi haluaisin Sinun kertovan, oletko käyttänyt D- vitamiinivalmisteita ja miksi haluaisit voittaa mittauksen ja vuoden Minisunit. Kerro vastauksesi ja jätä sähköpostiosoitteesi kommenttiboksiin 26.5. klo 12.00 mennessä, niin osallistut tähän huippu arvontaan. Otan voittajaan yhteyttä sähköpostin perusteella, joten huolehdithan, että jätät toimivan osoitteen. Jos en saa voittajaa kiinni, niin arvon palkinnon uudelleen 27.5. klo 9.00.

ONNEA ARVONTAAN ja ihanaa aurinkoista loppu viikkoa <3



Crossfit

Eilen se alkoi, meikäläisen Crossfit tunnit. Joka tiistai ja torstai käyn täällä hyvässä ohjauksessa. Ihana olla toisten tunnilla, saa itse vaan treenata. Vaihtelua sekin tuo omaan harjoitteluun. Ja tämän kuukauden salitreenit on varmaan aika vähissä. Sekin on varmaan ihan hyvä välillä.

Eilinen eka tunti meni keposaan, koska oli tarkoitus vähän katsoa kuntotasoa ja opetella uutta. Tehtiin neljä kierrosta. Kierros sisälsi vatsalihaspitoa (olisko ollut 30 sekkaa), etukyykky 5 x, jalkojen nostot roikkuma- asennossa 15 x ja viimeisenä laajan liikeradan linkkareita 15 x. Täytyy myöntää, että viimeiset linkkarit joutui oikoon. Olin tunnin jälkeen ihan varma, että saan tuloksia tämän kuukauden jälkeen. Todellakin on vara parantaa :)

Jännää, uusi laji <3



tiistai 7. toukokuuta 2013

Äitiyslomalla

10 viikkoinen pinserilapsi on jo päässyt koulutuksen makuun. Aika paljon ollaan tehty ja pienissä osissa. Päivästä yksi eli lauantaina 4.5 aloitin heti naksutin koulutuksen. Sitä ollaan jatkettu tähän päivään. Aina on namit käytössä joka paikassa. Nameja käytetään mm. aina silloin kun hätä tulee ulos, kun koira antaa katsekontaktin, kun koira tulee luokse, kun koira odottaa ja vaikka silloin kun koira lopettaa vetämisen ja hihna löystyy. Täysin pennun ehdoilla mennään ja suurin osa on leikkiä. Täytyy sanoa, että tämä kyseinen yksilö on hyvin oppivainen ja varmaan itsekkin osaan olla johdonmukainen ja palkita ajallaan. Kaikki on kiinni ajoituksesta, jos palkka tulee myöhässä, ei se enää palkitse menneestä tekemisestä. Palkka palkitsee sen nanosekunnin oikean tekemisen. Ja toisaalta sitten taas kun koira käyttäytyy epätoivotusti, niin välinpitämättömyys ja huomioimattomuus ovat parasta sille. Muuten menet hössötykseen mukaan ja tuet koiran toimintaa. Pelottavat asiat kannattaa myös jättää huomiotta, pentu oppii, että ei ole mitään hätää. Itse leikin kuuroa kun esimerkiksi posti tulee. Koira vilkasee minua ja ikäänkuin kysyy miten pitää reagoida. Kun itse on rauhassa ja tekee mitä ikinä oli tekemässä, niin tilanne menee ohi ilman sen ihmeempiä.

Tärkeää on myös tutustuttaa pentua erilaisiin ja eri ikäisiin ihmisiin ja toisiin koiriin. Ihmiset voivat antaa koiralle nameja ilman katsekontakteja ja mahdollisimman neutraalisti ja kun tilanne etenee, niin voidaan koskea pentuun. Kuitenkin niin, että ei pakoteta pentua hihna kireellä. Pennun ehdoilla ja ihan rauhassa kelloa katsomatta.

Yksin olo on meillä vielä kauhea porun paikka. Vaatinee "sekuntti oven takana ja sisään" harjoituksia. Tai jos siinä sekunnissa alkaa poru, niin oven takana sitten odotellaan niin kauan, kunnes tulee hiljaista. Kannattaa varata eväät ;) Hihi. pääasia on, että pentu saa palkan hiljaa olemisesta.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Rakkauspakkaus

Meille tuli eilen vihdoin se kauan toivottu pinserin pentu. Minulla on ollut kaksi pinseriä aikaisemmin ja nyt olin muutaman vuoden ilman koiraa elämän myllerryksessä. Toipumiseen ja hyvään oloon kuuluu kuitenkin koira ja sen jakamaton ja ehdoton rakkaus. Ihanaa, olen niin onnellinen tästä <3 Kiitos rakas Berit, kasvattaja, jolta otin kolmannen pinserini. Paras kasvattaja minun mielestä <3

Huom, kahvakuula osana myös koiran kasvatusta ;) Kizmo hamusi jo kahvaa :)

Luu on ihan suosikki <3



lauantai 4. toukokuuta 2013

Nään maailman vihrein lasein

Tein itse viherjauhe sekoituksen sen sijaan, että olisin ostanut sen valmiina. Sekoitin saman verran vehnänorasjauhetta, spiruliinaa, croellaa ja ohranorasjauhetta. Lisään aina reilun teelusikallisen/ smoothie.


Tänään aamulla surautin seuraavalla kokoonpanolla: mustaherukoita, bansku, pakuriteetä, arginiini, glutamiini, kreatiini, msm, viherjauhe, maca, nokkonen, heraproteiini ja kookosöljy.


Toissapäivänä tein herkku salaatin ja paistoin seitifileitä. Seitifileiden ylimääräisen paistorasvan sain pois talouspaperin avulla :)


Herkullista viikonloppua <3


perjantai 3. toukokuuta 2013

Tajunnan virtaa

Eilen jälleen ymmärsin, kuinka mahtavaa on kun on tiskikone! Oli paljon likaisia astioita altaassa ja muutamassa minuutissa ne olivat poissa silmistä koneen käsittelyssä. Vitsi miten helppoa, kiitos tiskikone!! Elämän luksusta. Ei sen aina tarvitse olla jotain kultareunaista tai bling blingiä. Kiitos kuuluu arjen pyörityksen pikku apureille. Ja luulen, että mitä vähemmän omistaa, sitä onnellisempi on. Tämän huomaan joka ikinen päivä, eilen raivastin niistäkin vähistä 5 jätesäkkiä roskiin. Onnen tunne sen jälkeen oli ihan euforinen! Minulla selkeesti onnellisuus ei ole liitoksissa tavaraan tai materiaan, vaan sen puutteeseen! Kiitos tavaran vähyys, kiitos niukkuus ja kiitos minimaallisuus. Voi keskittyä oleelliseen <3

Facebookissa eräs sanoi: "Itse olen huomannut, että muutaman lomapäivän jälkeen mieli irtautuu 
työasioista ja löytyy uusia ajatuksia. Kuten tänä aamuna huomasin naapurinpihan suuret huojuvat kuuset, niitä on mukava katsella ikkunasta kaikessa rauhassa. Stressantuneena näkökyky jotenkin kapenee." Tuntuu, että kiire, yltäkylläisyys, väsymys ja raataminen tuo kapeakatseisuutta. Ei nähdä nenäänsä pidemmälle kun ei jakseta, ehditä tai ei kiinnosta. Voi olla yksinkertaisesti niin loppu, että ei näe metsää vieressään tai kuule linnun laulua viereisestä puusta. Ja voi kun se olisi juuri tärkeintä kaikesta! Aistia ympäristönsä ja läheisensä. Nauttia rauhasta ja tuntea kokonaisuus. Ei ole tärkeää muistaa monta sähköpostia jäi lukematta, vaan vaikka kuinka ihanaa on imeä keuhkot täyteen kevätilmaa ja nauttia hetkestä. Antaa hyvänolon tunteen virrata kehoon ja keskittyy vaan siihen. Ei ole tärkeää olla oikeassa tai väärässä. Tärkeää on olla läsnä ja ihan hiljaa. 

Mikä on tuhoisampaa kuin ahneus? Mikä ajaa ihmisen haalimaan kaiken itselleen? Miksi ahne ei uskalla jakaa ja antaa omistaan? Koska ahneus ruokkii itseään ja lisääntyy! Se joka saa kaiken, haluaa kaiken itselleen. Ahne ei tiedä kuinka onnelliseksi tulisi jakaessaan. Ahne juo suruunsa, ahne sairastaa usein, ahne ajaa itsensä loppuun. Surullista... Mutta ihan oikein! Jos ahne ei näe itseänsä ja pahoinvointiaan, saa hän opetuksen omasta itsestään ja omasta mallistaan. Jokainen on täällä oppimassa, jos on vaikeaa, sillä on syynsä. Jos ei osaa kääntää kelkkaansa, kärsii seuraamukset. Jos osaisi lopettaa ja tehdä asioita toisin, saisi onnen ja oppisi sen, ettei tarvitse olla yksin ja onneton. Ei aina tarvitse kinata ja olla "oikeassa", ei aina tarvitse saada kakkua ja syödä sitä kokonaan yksin. Tosin kaikki tekeminen pitää lähteä sydämestä saadakseen oikeita tuloksia. Väkisin väännetty huomataan, sydämen asia tunnetaan. 

Eilen raivatessani löysin vanhoja papereita ja tiliotteita. Niillä oli selkeästi tarkoitus tulla ilmi juuri eilen. Juuri nyt minulle, kun olen taas ihanassa alussa, elämän lähtokuopissa. Laput ja liput olivat muistutus siitä kuinka olen muuttunut noista vuosista. Kuinka silloin tulin toimeen vähällä. Kuinka yhteiskunta on muokannut minua joskus ahneuden suuntaan hetken siinä onnistuenkin. Tuntuu jälkeen päin hullulta ajatella itseään silloin kun oli kauhea draivi päällä. Olen super kiitollinen, että olen tässä ja juuri näin. Kaikella on tarkoitus, minutkin piti tiputtaa, jotta olisin taas onnellinen! Kiitos siitä kaikesta kärsimyksestä! Se kaikki on ollut minulle suureksi opiksi. Anteeksi annot olen taaksepäin antanut, kiitos kuuluu tähän päivään <3





torstai 2. toukokuuta 2013

Wappu my way

Siinähän se meni vappu niin kuin muutkin päivät :) On rikkaus juhlia arkena tai milloin vaan eikä aina silloin kun "pitää". Eli normi meininki ja treeniä vaikka oli vappu ;)


Sen verran piti hörhöillä (kuuluu mun perusluonteeseen) että serpentiinit laitettiin kaulaan. Ne tosin hukkuivat kummallisesti juostessa?! Puhuttiin Elsan kanssa samalla niin, ettei huomattu varmaan matkalla mitään =oD Ihan parasta, kiitos hyvästä lenkkiseurasta Elsalle! Elsa on käynyt mun kuulatunneilla alusta asti, kohta siis vuoden! Ja on kuulema hauberi kasvanu :) Huippu nainen! Kiitos Elsa!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Tunnit elämässäsi

Oletko koskaan miettinyt kenelle elät tätä elämää? Kuka hallitsee ajankäyttöäsi, harrastuksiasi tai syömisiäsi? Oletko lapsena oppinut vihaamaan pinaattikeittoa ja vieläkään et uskalla maistaa sitä? Kello soi joka arki ja annat suuren osan elämääsi jonkun muun asialle. Otat kaupassa tuotteen markkinoinnin perusteella. Haluaisit lähteä lomalle, mutta keksit useita syitä miksi et voi lähteä.

Olisitko hyväntuulisempi ilman kaikkea vastustusta? Tekisit asioita vapaasta tahdosta ilman paineita. Et joisikaan skuppaa vappuna vaan keskellä viikkoa. Harjaisitkin hampaat toisella kädellä kun yleensä. Nielisit ylpeytesi ja eläisit tässä minuutissa. Hymyilisit saatuasi loukkauksia. Horjuttaisit oletettua, et käyttäytyisikään niin kuin oletat tai muut olettaa. Näkisitkin maailman juuri syntyneenä ja ihmeellisenä. Ajattelisit kohtaamasi ihmiset opettajinasi ja kunnioittaisit heitä. Toimisit pelkäämättä muiden reaktiota.