tiistai 14. toukokuuta 2013

Kaunista tiistaita!

Ihana ilma, lämmin ja aurinko paistaa! Ei voi olla parempaa <3 Kiitos linnunlaulun ja kukkasten <3 Vihreän ruohon ja heinänversojen <3

Parit onnistuneet ulkoilutukset pinserilapsen kanssa. Tämähän siis tarkoittaa sitä, että hädät on suorititettu 90% ulos tänään :) Hyvä Kizmo <3


Tässä tulos kioski käynnin jälkeen :) Käytiin pikkuisen kanssa lataamassa matkakortti, että pääsen illalla Crossfittiin. Hyvillä mielin voin jättää toisen yksin! Sen verran hienosti hän osaa jo jäädä. Olen todella ylpeä pikkuisesta. Hän on niin taitava! Sunnuntaina pentuleikkitunnilla ylitti kaikki odotukset. Menimme leikkitilaan ja siellä oli kolme muuta pentua. Pennut piti irroittaa pannoista ja hihnoista ja sitli pitää kontakti. Ajattelin ennen pannan ottoa, että kävi miten kävi. Kokeillaan ainakin. Mutta Kizmo tapitti minua isoilla silmillään ja käskytin istumaan, menemään maahan ja odottamaan. Hän totteli ja sai paljon kananpaloja. Lopulta pennut alkoivat hääräämään lattialla ja annoin Kizmollekkin "vapaa" käskyn. Sitten mentiinkin hulinalla huonetta ympäri kieli pitkällä! Välillä piti ottaa koiraan kontaktia ja rauhoittaa tilannetta esim. istumalla. Tämäkin onnistui meiltä joka kerta! Vähänkö huippua!

Kizmon kanssa muuten mentiin kouluun dösällä mennen tullen. Aika mahtava poika kun osaa istua kuumassa dösässä nätisti vaikka ikää on 11 viikkoa! Wau!

Tänään söin pitkästä aikaa silliä! Nam, onneksi kaapissa oli purnukka. Aivan yliveto keitettyjen skiguleitten kanssa :)


Lautasella munien, sillin, tomaatin, salaatin ja kurkun lisäksi uunijuureksia ja persiljaa. Vieressä pöhisee pakuritee. Pitää keitellä taas pitkästä aikaa tehojuomaa :)

Aurinkoa ja iloa tiistaihin <3 Isot halit ja onnenpotkut <3

2 kommenttia:

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74