perjantai 27. huhtikuuta 2012

Jurrissa ilman promilleja...

Sellainen on oloni! Mitään en ole ottanut mutta liikkeet ovat välillä kömpelöitä, saatan törmäillä ja horjahdella. Nukahtelen esim dösissä ja junissa. Pää on humiseva ja ei sitä särje, mutta siellä on sellainen paineen tuntu. Väsyttää kovasti, mutta nukkua ei "osaa" ja välillä kroppa tekee omia päätöksiä ja nukahduttaa meikäläisen koomaan jossain vaiheessa päivää. Tätä ei pääse tapahtumaan usein, koska en "anna". Yritän pysyä aktiivisena ja pystyssä ja sen vähäisenkin unen yritän säästää yöksi. Jos uni yllättäisi kesken päivän, niin sillä olisi suora vaikutus yöhön ja seuraaviin tärkeisiin unitunteihin.

Unettomuus on tutkittuani aika yleistä. Vaikka en lukisi siitä mitään niin silti tiedän siitä kaiken. Ainakin oman kokemuksen perusteella. Toki tässäkin on eri vaikeusasteita ja yksilöllisiä eroja. Joillakin se saattaa vaivata aika- ajoin ja antaa kuroa itsensä takasin. Toisilla se on jatkuvaa, ja vaikuttaa jo muutekin, kuin pelkkänä väsymyksenä.

Miksi aloin kirjoittamaan "sairaudestani" on henkilökohtainen. Kohtaan välillä epätietoisuuden aiheuttamaa väärinkohtelua, koska luullaan tilaani joksikin muuksi. Luullaan, että olen kova bilettämään, en nuku kun teen jotain muuta tai että minua ei kiinnosta mikään ja olen uneliaan hidas tai hajamielinen. Kun kanssaihminen on ns. normaali, niin ei riitä ymmärrys siihen, ettei toisella ehkä ole kaikki Muumit laaksossa ;). Ei unettomuus ole oma valinta, uskokaa tai älkää, haluaisin kovasti nukkua yöni!!!

Jos siis ensi kerralla kun tapaamme olen poissaoleva ja en ehkä osaa reagoida nanosekunnissa hienoon saavutukseesi tai en heti osaa kannustaa Sinua ja olla juuri nyt läsnä, niin voisitko ystävällisesti odottaa. Olen kovasti kaikessa mukana, omalla tahdilla :)

2 kommenttia:

  1. Pakko kyllä sanoa, että toisaalta olet yksi aktiivisimmista ihmisistä joita tunnen. Eli hyvin sie vedät ;)
    Ja ei se haittaa, jos joskus torkahdat, herätesssäsi ole taas kovasti läsnä.

    =) Svi

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista sanoista =D

    Ja olen kiitollinen saamastani ymmärryksestä :) Kivaa viikonloppua Sinulle <3

    VastaaPoista

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74