keskiviikko 26. elokuuta 2015

Suven aktiviteettejä ja hapankaalia ♥

Loma hupenee ja ollut upeat säät ♥ Viime viikonloppuna olin perinteisesti taas talkootöissä Helsinki City Triathlon tapahtumassa. Perinteeksi on muodostunut myös meidän tiimin osallistuminen joukkueviestiin. Niin tänäkin vuonna. 


Ja ensi vuonna kuulema uudelleen ;) Itsellä haaveena edelleen yksilösuoritus, joka oli toiveissa toteuttaa jo tänä vuonna. Haaveeksi kuitenkin jäi ja nyt katse ensi vuoteen. 


Kizmon yksi pentueen uros muutti meidän naapuriin. Viikko sitten isä ja lapsi saivat vihdoin tavata. Oi sitä riemua ja leikin hurmaa ♥ Kizmo osaa käyttäytyä pennun kanssa niin hienosti! Menee aina maahan pennun tasolle kun leikiltään ehtii ;)


Hapankaali on kuulunut herkkuihini jo lapsesta asti! Olenpa sitä joskus itsekkin tehnyt. Ekalla kerralla muistan käyneen hullusti, kun muusasin kaalia isossa lasipurkissa. Noin puolessa välissä kaalin murskaamista muusinuija osui lasipurkkiin kohtalokkain seurauksin, ja lasipurkki hajosi. En uskaltanut käyttää kaalimassaa lasinsirpaleiden pelossa. Eli jos teet itse hapankaalia, valitse jokin muu asia, kun lasiastia. 

Jotkut eivät pidä hapankaalin mausta. Kannattaa sekoittaa hapankaali salaatin sekaan, niin maku laimenee. Hapankaalia kannattaa syödä mm. maitohappobakteerejen ansiosta, kaksi ruokalusikallista päivässä riittää!


Eilen illalla Kizmon pentu, Puntti, tuli jälleen pihallemme vierailulle. Harjottelimme seisomista ja pikkuinen katseli vierestä ♥ Meillä on tänään Match Show Petikossa, jonne yritän ehtiä ensimmäiseltä Fustra tunniltani. Sain ilmaistunnin kun osallistuin reilu viikko sitten Helsinki Street Run- tapahtumaan, ja siellä sai ilmoittaa halukkuutensa Fustraan. Kerron siitä myöhemmin sitten lisää. 

Iloa ja valoa sadepäivään ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74