keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää

Tai sit ei, koirakin aivasti kun kirjoitin otsikon ;) Onhan se selvä, että naamat kiristyy perusluksemille kylmässä, hartiat nousee korviin kun kylmä luikertelee kaula-aukosta ja liikutaan katse maassa kylmästä kankeena. Älä anna sen masentaa! Tämä päivä on ollut ihana esimerkki siitä, että voit muutta itsesi, et muita. Kun itse hymyilee, juttelee ja löytää asioista hyviä puolia, niin kummasti se tarttuu kanssakulkioihin. Olen tänään jutellut kahden ventovieraan kanssa pidempään dösää odotellessa. Kyllä mä yleensäkkin jutustan ihmisten kanssa, mutta tänään kahden sanotaanko ei niin helposti lähestyttävän ihmisen kanssa. Ainiin, ja siinä sivussa yksi kolmaskin innostui. Ensin hän vaan kurkki arasti piponsa alta, mutta hetken häneen hymysuin katsottuani ja juteltuani alkoi puhe soljua. Kaikki tapahtui vielä koska myöhästyin dösästä. Muistin mainita juttukavereilleni, että olipas kiva myöhästyä bussista kun sain jutella teidän kanssanne! Kaikella on tarkoitus. Saatoimme pelastaa toistemme päivän!

Aina välillä ajattelen miten pieniä olemme. Suuri maapallo kätkee sisäänsä vaikka mitä ja me olemme universumissa pienen pieni piste. Mutta sitä suurempi on energiamme. Kun energiat ovat hyviä ja iloisia, säteilemme sitä ulospäin. Kuvitteleppa kuinka valovoimaiselta näytämme kartalla kun valitsemme voimaenergian? Kuinka se tarttuu muihin ja antaa hyvää. Sitä saa jakaa ihan mielinmäärin, koska se lisääntyy, mitä enemmän siihen keskittyy! Hei vähän niinku sais palkkaa :) Odottamatta vastapuolelta mitään saatat saada hymyn tai tuottaa toiselle hyvän mielen. Ja kun se lisääntyy saat sen aina takaisin. Voit kuvitella antavasi hymyn jollekkin ja hän hymyilee seuraavalle jne. Jossain vaiheessa sen on pakko tulla takaisin, älä luovuta! Jaa niin peevelisti. Kohta huomaat hymyn olevan se sinun peruslukemasi. Koiratkin heiluttaa aina häntää odottamatta vastakaikua. Ole muille kuin haluaisit sinulle olevan <3

Ihanaa keskiviikko päivää <3 


Ainahan se on mielessä- Kesä <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74