perjantai 19. huhtikuuta 2013

Aikamoista NLP:tä!

Hehkutuksen paikka! Olin tänään NLP- opiston mentaalimessuilla. Nyt on pää ihan tyhjä mutta silti tuli tarve kirjoittaa ajatuksia kokoon. Jos ne vaikka toimisivat itsellekkin muistutuksena myöhemmin. Asioilla on tapana unohtua. Nyt on tarkoitus ottaa juttuja käyttöön ja siten tehdä niistä osa arkea. Tästä on se hyöty, että harjoituksia tekemällä, ei aina tarvitse aloittaa ihan alusta.

Mitä tällä harjoitteiden arkikäytöllä tarkoitan? Esimerkiksi transsiin pääseminen nopeutuu. Ja ongelmanratkaisu meditaatio helpottuu. Miksi niitä pitää tehdä? Kerron lyhyesti ja päivän kokemuksella. Transsiin pääsemisellä voidaan tehdä mielikuvaharjoitus stressin, jännityksen, pelon tai vaikka hammaslääkäripelon helpottamiseksi tai jopa poistamiseksi. Se on harjoitus joka aloitetaan hengitysharjoituksilla. Kun hengitys on hallinnassa, suljetaan silmät ja kuvitellaan itselle rento tilanne tai tapahtuma. Mielikuvaa mutusteltuamme hyppäämme siihen mukaan ja suurennamme sitä. Kuvitellaan se tilanne ja ne tuoksut ja tunteet. Tilanteessa voi viipyä niin kauan kun haluaa. Valveille herättyä mieli on rauhallinen, hengitys tasaantunut ja pupilit laajentuneet. Pupilien laajentuminen kertoo hyvästä fiiliksestä! Wau, oikeesti, se on niin. Näin sen itse omilla silmillä! Ja se on asia, johon ei voi vaikuttaa. Siksi mm. pokerin pelaajilla on kuulema aurinkolasit! Silmät ovat sielun peili on joku sanonut, totta joka sana <3

Ongelmanratkaisu meditaatio taas hoitaa tai mitätöi ongelmaa, joka meillä joskus saattaa olla. Muuten homma menee kuin edellä, mutta nyt se näkevämme ongelma ensin mitataan käsien väliin. Käsien väliin kuvittelemamme ongelma kolmeen laskien läpsäytetään kämmenien väliin ja näin se pienenee mitättömäksi. Puff, poissa, tai ainakin mitätöity!

Haluan vielä kannustaa lopuksi jokaikistä ottamaan päivittäiseen rutiiniinsa (joo voi tehdä itsekseen kotosalla) tuulettamisen! Luit oikein, tuuletus. Eli tapa mitä tekevät urheilijat kun voittavat kultaa, kädet pystyyn ja tuuletusta! 2 minuutin tuuletus nostaa 20 % kehon testosteroni tasoa! No miksi nainen haluaa nostaa mieshormoonin määrää kehossa? Koska se lisää tutkitusti optimismia, nostaa mielialaa ja kohottaa seksualisuutta! Lisäksi testosteroni lisää lihasmassaa ja polttaa rasvaa! Sinkin syöminen lisää myös testosteronin määrää :)

Tuuletusta <3


2 kommenttia:

  1. Olipa jännää infoa todellakin, kiitos. :) Tuo uuletus-homma ihan uutta! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kerttu kommentista ja hyvä että "maistui" ;) Nyt vaan tuulettelemaan joka päivä! Se oikeesti toimii!!!

    VastaaPoista

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74