torstai 31. toukokuuta 2012

Konsteja pahalle päivälle

Harmitus on inhimillistä, mutta sen vaikutusta voi siirtää poispäin tai kokonaan pois. Vaikutus on itsestä johtuvaa ja lähtevää. Jos paha päivä on jo pitkällä, niin siihenkin on konstinsa.


Lähdetään ensin siitä, että SE on tulossa. Samantien blokkaa paha olo pois sulkemalla silmät, ristimällä kasivarret pallean päälle ja keskttymällä vain hengittämiseen. Tunne varpaasi, ajattele nilkkojasi, siirry polviin ja lonkkiin. Tunne molemmat kylkesi pitkänä ja hengitä keukojen jokaisella solulla. Ajattele sitten rintakehääsi, kaulaasi ja päätäsi. Tunne niiden antamia viestejä ja kuuntele kehoasi. Liiku systemaattisesti kroppasi siis "pareittain" läpi. Tarkoitan tällä sitä, että mieti vasenta ja oikeaa puolta jäsen kerrallaan peilikuvina.

Kun paha päivä on jo valloillaan ja kaikki kaatuu päälle, niin ota "erätauko" tai keltainen kortti ;) Mene lähimpään puistoon tai jos mitenkään mahdollista, niin metsään. Jos on tarpeeksi lämmintä, niin ota kengät pois. Kävele tietoisesti ja kuuntele jalkojasi. Mieti kuinka tärkeät jalkasi ovat ja kuinka monta tuntemusta tunnet jalkapohjassasi. Jos ajatus herpaantuu, niin pysähdy tunnustelemaan jalkojasi mielyttävällä ja haluamallasi tavalla. Lisää tietoisuutta jaloistasi ja tunnustele. Älä katso kelloa, tyhjennä pääsi ja hengittele tutkinnan aikana.


Kohta huomaatkin paremman olon, luonnon ja ulkoilman vaikutuksen ja virkeän mielen. Sulje arvostelevat, pahantuuliset ja negatiiviset ajatukset avoimeen luonnonlehteen (vaikka koivun lehti tai kielon lehti) ja heitä paketoitu, suljettu lehti roskiin tai kompostiin. Jätä ajatukset sinne ja älä anna kenenkään pilata pahalla päivääsi, edes SINÄ ITSE! Jos joku lietsoaa harmillisia ajatuksia tai puheita korviisi, niin mene mielessäsi takaisin luontoon ja ajattele sitä suljettua lehteä. Siirrä paha sinne ja älä jätä niitä muhistelemaan ajatuksiisi.

Se mihin energiasi annat, sitä ruokit :)

Naurulla on myös tapana auttaa, se rentouttaa ja laukaisee stressiä niin ja pidentää ikää, sanotaan ;)

Itselläni stressin purkuna toimii hikiliikunta. Ja varsinkin kun sen tekee luonnossa!!!

Aurinkoa ja hyvää tuulta rakkaat kanssatarpojat!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74