keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Saako olla onnellinen?

Vastaan kysymykseen, SAA! Ja vaikka kuinka tekisi mieleni sanoa, että pitää, niin en sano kuitenkaan. Ei kukaan voi/ saa määritellä mitä PITÄÄ olla tai tuntea. Jokainen tuntee ja tekee fiiiliksensä mukaan ja on oikeutettu tähän.

Jos joku päivä postinkantaja ei morjesta, niin hänellä voi olla musa niin täysillä, ettei kuule.
Ei se tarkoita sitä, että mikä totakin vaivaa kun ei moikannut... Hän ei vaan kuullut huikkaustasi!

Ihmiset tuppaavat ajattelemaan liikaa sitä, mitä muut ajattelevat. Ja mitä jos teen näin tai jätän tekemättä, niin mitäköhän sekin ajattelee... Jos olenkin onnellinen ja kerään kukkasia, niin onko se joltain pois?

Luin jostain kertomusta vieraasta, joka tuli Suomeen ensimmäistä kertaa. Hän koki shokin jo lentokentällä! Shokki koski suomalaisten alakuloisuutta, töykeyttä ja huonotuulisuutta. Miksi olemme niin masentuneita. Masennuksella en tarkoita, että kaikki olisivat sairaita, mutta yleinen mieliala on alakuloisuus.

Minun mielestäni osasyyllinen on se, että tehdään asioita koska pitää tehdä niin. Pukeudutaan, koska näin muutkin pukeutuu. Syödään sellaista ruokaa, jota muutkin syö. Tehdään työtä, jota muutkin tekee. Käydään liikkumassa, koska muutkin käy. Värjätään tukkaa, koska muutkin värjää.... Ym. Ollaan täällä pienessä maassa kuin sopulit. Säntäillään sinne tänne ja tehdään asioita niinkuin muut. Miksi? Koska se on hyväksyttävää, mahdollisimman neutraalia ja omalla mukavuusalueella (siitä on tullut oma mukavuusalue tasapaksuudellaan ja tavanomaisuuddellaan..) Ihminen on kadottanut itsensä kiireen ja "pitää olla" hötkyilyn äärellä.

MUUTOS ALKAA SINUSTA!

Mitä jos joku päivä aloittaisitkin aamusi lenkin sijaan menemällä ulos johonkin rauhalliseen paikkaan ja pysähtymällä mieluisaan paikkaan. Laittamalla silmät kiinni ja avaamalla unenpöppöräistä ajatusmaailmaasi vaikka kiiitollisuudella? Kiitä ääneen tai mielessäsi asioita, joista olet kiitollinen. Niitä voi olla Sinulle mieluisa määrä. Tärkeintä on, ettet ota kelloa tai muuta häiriötekijää mukaasi. Hengittelet rauhassa ja imet itseesi energiaa kiitollisuuden aiheittesi kautta.

Tai mitä jos valitset aamulla silmät avattuasi, että tänään olen positiivinen. Aina kun haluaisit valittaa jostain asiasta, niin oletkin hiljaa ja torjut negatiiviset ajatukset?

Sanotaan, että jos ajattelet kurjia asioita ja annat niille energiaasi, niin alat myös elää miinusmerkkistä elämää. Jos muutat suhtautumistasi ja käännät ajatuksiasi, voit saavuttaa onnellisemman elämän.

Seuraavalla kerralla kun jokin asia harmittaa Sinua, niin pakene vaikka metsään tai toiseen huoneeseen. Sinne päästyäsi sulje silmät ja ala miettiä taas kiitollisuuden aiheita. Takaan, että unohdat juuri vaivaavan harmitusesi ja saatat jopa ajatella, että olipas tyhmää!!

Onnellista päivää jokaiselle <3

P.S tuli pois perseen alta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74