maanantai 25. marraskuuta 2013

Sienimunakas muffinssit ja tuliset sardellitomaatit

Munakas on pikaruokaa, välillä voit pyöräyttää munakasmassan suoraan annosvuokiin. Tein tänään sienimunakkaat muffinssivuokaan. Käytin 10 munaa kokonaan keltuaisineen päivineen. Välillä treenipiireissä tykätään käyttää pelkkää valkuaista, mutta myös keltuaisessa on proteiinia ja jos munat eivät ole pääasiallinen proteiinin lähde, niin miksi ei käyttäisi koko munaa hyödyksi? Onko keltuaispelko peruja kolesteroli kohusta vuosia sitten? Keltuaisessa on enemmän rasvaa kun valkuaisessa, mutta "näillä määrillä" munat eivät nosta todellakaan kolesterolia saati lihota. Sanoisinkin, että käyttäkää koko luonnon suunnittelema pakkaus. Monesti luonto on viisain ja sieltä tulee parhaat jutut. Uskotaan luontoäitiä!


Vaikka vuoka on tarttumattomaksi pinnoitettu, laitoin silti alle muffinssipaperit. Pohjalle tuoreita herkkusieniä ja päälle munakasmassa. Hunnuksi emmentalraastetta.


Kaveriksi samalla uunin lämmittämisellä valmistui uunitomaatit. Pestyt tomaatit halki, päälle ruususuolaa, mustapippuria, sardelleja ja chilitahnaa.


Kaiken perusta omassa ruokailussa on aina raaste/salaatti/kasvikset. Niin tänäänkin! Alle kaali, porkkana, parsakaali, paprika raastetta ja lämmintä ruokaa lisäksi. 


Ihanan pirteä aurinkoinen raaste. Sekaan vielä vähän raejuustoa ja loraus balsamicoa. Muuta ei sitten tarvitakkaan. Hyvää oli ja illalla jaksaa treenaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74